Ensimmainen viikko San Josessa

Kuvat:
Mina, Laura ja Florian taxissa.
Auringolasku San Josessa

Hei! Ja terveisia San Josesta. En ole kirjoittanut pitkaan aikaan, koska mulla ei ole ollut omassa koneessa nettia ja mulle on luvattu, etta se asennetaan manana, siis huomenna. Ja joka paiva olen odottanut sita huomista, etta saan omat aakkoset, mutta eipa ole kuulunut. Tanaan paatin nyt sitten kirjoittaa jotain ensimmaisen viikon kuulumisia ilman suomalaisia aakkosia. Olin jo aivan unohtanut, etta talla puolen maapalloa huominen sanana taroittaa tulevaisuutta yleensa.

Lahdin siis sunnuntai-iltana New Yorkista kohti San Joseta. Matka oli aika karsea, koska jouduin vaihtamaan konetta kaksi kertaa ja nukkumaan yon Washingtonin kentalla. Kaiken lisaksi jarkytyin pahasti, kun nousin viimeiseen koneeseen Charlotessa. Kone oli taynna amerikkalaisia elakelaisia evaineen ja vyolaukkuineen. Lentokoneessa haisi lahinna vanhainkoti. Pettymys oli suuri siksi, koska olin odottanut samanlaista kulttuurishokkia jo lentokentalla, mita oli kun ensi kertaa reissattiin Santo Domingoon: kone taynna latinoita ja hirvea metakka. No jokatapauksessa paasin turvallisesti perille matkalaukkuineni ja kamppikseni olivat minua lentokentalla vastassa.

Kotini on keskiluokkaisessa kaupunginosassa, 15 minuuttia yliopistolta ja keskustasta. Talo on joskus 50 luvulla rakennettu puutalo, jossa on aivan liikaa tilaa kolmelle asukkaalle. Vahan semmonen kummitustalofiilis. Mulla on siis kaksi kamppista: Max, 23.v insinooriopiskelija, ja Vladimir, 34.v laakari. Kummatkin ticoja, siis paikallisia. Talo on kiva ja tilava, mutta hyvia unenlahjoja kylla tarvitaan silla hiiret rapistelevat seinan sisalla paan vieressa ja koirat haukkuvat ulkona koko yon. Huoneen aanierstysta ei myoskaan edista se, etta seinassa on jattikokoinen lasiton ikkuna (ts.reika) oleskelutiloihin. Jokainen aani, siis hengitys mukaan lukien, kuuluu. No, vuokra on tosi halpa ja kamppikset kivoja, joten ne kompensoivat mukavasti yksityisyyden puutetta. Lisaksi selvisi, etta ruoka sisaltyy vuokraan.

Koska minulla ei ole muuta kokemusta Latinalaisesta Amerikasta, en voi olla koko ajan vertailematta San Joseta ja Santo Domingoa keskenaan, vaikka nama ovat kaksi aivan erilaista paikkaa. Viikon kokemuksella San Jose on paljon viileampi (jotain +25), rauhallisempi ja turvallisempi. Ihmiset eivat puhu toisilleen huutaen, jokaikinen ohikulkeva ei ota asiakseen kommentoida gringojen ulkonakoa, bussiliikenne toimii aika jarjestelmallisesti ja elintasoerot ei ole niin raikyvat mita Santo Domingossa. Ei tata siis aivan turhaan kutsuta Vali-Amerikan Sveitsiksi. Lisaksi selvisi etta yliopisto jossa opiskelen, Universidad de Costa Rica, on rankattu Vali-Amerikan parhaaksi.

Tassa ensimmaisen viikon aikana on sattunut jotain hauskoja kulttuurisia juttuja. Esimerkiksi tiistai-illalla paatin kokata pastaa ja menin hakemaan tarvikkeita lahikaupasta, pulperiasta. Siella oli juustoa pienissa muovipusseissa ja koska niissa ei lukenut mitaan, kysyin etta mita juustoa se on. Myyjat oli ihmeissaan: no se on juustoa. Yritin viela uudestaan, etta minka tyyppista juustoa se on, milta se maistuu? Myyjat ihmeissaan naurseskelivat kysymykselle. Juusto on tietenkin juustojuustoa ja maistuu juustolle. Ei ainakaan tarvitse seisoa puolta tuntia juustotiskin edessa ja valita sopivaa :)

Paikalliset ovat ainakin tahan mennessa osottautuneet uskomattoman ystavallisiksi ja avuliaksi. Eksyin tassa yksi ilta matkalla kotiin ja kysyin yhdelta vanhalta rouvalta tieta. Dona Lourdes sitten saattoi minut kotiovelle asti kadesta pitaen, samalla esitellen lahiseudun kahviloita ja kauppoja. Hyvastellessa sain viela pari ohjetta elamaan (mm. ei saa luottaa miehiin), Donan puhelinnumeron ja vierailukutsun.

Olen siis varsin tyytyvainen elamaan taalla. Kaikki on sujunut paljon paremmin ja mutkattomammin mita uskalsin ikina odottaa. Huomenaamuna lahdetaan aikaisin Puntarenasiin, lahimpaan rantapaikkaan, jossa on tana viikonloppuna karnevaalit. Toivottavasti Suomessa on kaikki hyvin! Palataan asiaan ensi viikolla!